Kun mamma oli toipunut aamun treeneistä ja iskän kommenteista (Miksi sinulla ei ollut pipoa? Kypärää mamma olisi tarvinnut, eikä pipoa...) ja laskenut kymmeneen ja päättänyt ottaa seuraaviin etsintätreeneihin ahkion mukaan, jotta minä (luulen, että luupää tarkoitti minua), voisin vetää mamman pois metsästä tarpeen tullen.
Mutta kun mamma oli siis toipunut, juonut teetä ja ottanut torkut, niin hän päätti lähteä treenaamaan patikointia varten. Iskä kutsuu viiden kilsan päivittäisiä lenkkejä mun kanssa lenkeiksi, mutta mamma, joka on (paljon) huonokuntoisempi, tekee kävelystä ison numeron, silloin kun lähtee mukaan.
Sain olla "bambina" ja tehdä sitä mitä tykkään, piehtaroida lumessa. Silloin kun mammalle sopi. Muuten käveltiin kylki kyljessä. Alamäessä mamma lähti liukumaan perässäni ja huusi kuin sumusireeni. Olen oppinut uuden sanan: "VAROVASTI". Se tarkoittaa, että minun pitää muistaa mamman olevan hihnan toisessa päässä. Tarkoitus on, että aamun jälkeen mamma pysyy pystyasennossa kun kävelemme. Ilman poikkeuksia.
Sitten päästiin mun lempparipellolle ja siellä on puita, joista saa tosi hyviä oksia.
Siellä on lumen alla myös tosi hyviä hajuja...
Tänään oli tämän vuoden mamman pisin patikkareissu, 2,8 km.
Aiemmin mamma on lähtenyt vain kahdesti 1,8 kilsan reitille meidän kanssa (tänä vuonna). Me iskän kanssa suhtaudutaan mamman kävelyyn aika epäillen, mutta mamma on päättänyt, että se on patikointikunnossa kesäksi. Mutta on mamma kuulemma parantanut suoritustaan vuoden takaisesta, nyt vauhti oli 3,5 km / h, aikaa meni 48:15 (Sport Tracker).
