sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tokoilua, doboilua, agilitya


Mamma on ollut tyytyväinen Konalan treeneihin, kontaktit ja perusasennot on jo jokapäiväistä kauraa mulle. Sisään mennään rauhallisesti, ketään ei moikkailla, voitteko keksiä typerämpää sääntöä? Windy oli demokoirana ja mamman kasvateista Nino ja Doro (kuvassa alhaalla) sekä Jessie tekivät mitä pyydettiin.


Mä katselin Windyn demoamista ja yritin parhaani mukaan pysyä mukana jutuissa.


Mutta kyllä Windykin vähän sooloili, se olisi halunnut olla tähtiesiintyjä koko ajan, eikä odotella laisinkaan omaa vuoroaan. 


Sitten (uskokaa tai älkää) kaivettiin esiin palloja kuin pääsiäismunia. Ainoa vain, että ne olivat suurempia, eikä niissä ollut suklaata sisällä, ainoastaan juustoa päällä. Ja nakkeja. Rousku oli demokoirana ja aloitti: "Laittakaa tassut pallon päälle. Sitten nouskaa pallon päälle. Voitte istua. Tai seistä. Tai olla maassa. Tai seistä kahdella jalalla. Tai maata rentona pitkin palloa".

HEI! Vähän rauhallisemmin. Mä jumituin ihan kohtaan laittakaa etutassut pallon päälle. Miksi? Mitä varten? Eikö se ole vähän vaarallista? Mihin se johtaa?

Yael tuli ja nosti etutassuni pallon päälle. No joo, ei henki mennyt, mutta Yael totesi, että tämä ei ehkä ole minun lajini. Ja että voisin harjoitella sohvapallin kanssa. No mamma luovutti ja katselin ympärilleni. Siellä ne kaikki villakoirat keikkuivat dobopallojen päällä omistajiensa hihkuessa ylpeinä.


Sitten olikin agilityn vuoro. Honey pääsi loistamaan ja mamma oli ihan innoissaan. 


Sitten tuli mun vuoro. Kolmen esteen suora sujui parin harjoituksen jälkeen ok, mamma oli ihan innoissaan, kun me juostiin yhdessä. Sitten harjoiteltiin keppejä, ne oli tosi helppo juttu. Mutta päivän haaste oli putki. 


Mä katsoin sitä ihan epäuskoisena. Tuonneko minun on itseni tungettava!!! HALOO!!! 

Yael työnsi minua takapuolesta ja mamma heilutti nakkia putken toisessa päässä. Olin aivan äimistynyt moisesta, mutta ei Yael eikä mamma luovuttaneet ja pakko oli myöntää, että he totisesti halusivat minut putkeen. No kolmen kerran harjoittelun jälkeen menin jo vauhdilla pitkän putken. Hah hah, luulivat, ettei mustaterrieri osaa ryömiä vauhdilla.