sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Helsingin kevätmessut


Yläkerrassa alkaa jo olla kesä, huolimatta ulkona olevista lumikinoksista. Verenpisara 'Alwin' on aloittanut kukinnan, se pukkaa nuppuja, niitä on koko kasvi täynnä. Äitini lahjaksi antama ruusu pukkaa myös nuppua, niitä on muutama. Keisarinelämänlanka aloitti myös kukinnan, ensin yksi nuppu, sitten loppuviikosta kukkia vaikka kuinka.


Mutta viikon isoin juttu puutarhamessut. Lähdimme sinne mieheni kanssa jo aamulla ja tähtäsimme siihen, että olisimme paikalla heti ovien avauduttua klo 10. Ällistyttävän moni muukin oli saanut saman loistavan idean.

Melkein samantien löysin ihania verenpisaroita puoli ilmaiseksi, 3 euroa kappale. Mukaan lähti 'Swingtime' ja 'Peppermint Candy'.


Samalla osastolla oli kohtuuhintaisia pelargoneja ja mukaan lähti 'Mårbacka' ja 'Appleblossom Rosebud'.


Sitten vastustin hienosti kiusauksen ostaa karjalanneitoja, mutta sorruin daalialaatikoiden edessä.  'Snoho Diana' ja  kaktusdaalia 'Crazy Love' ovat nyt minun :)


Sitten, voi voi, kiusaus joka olisi pitänyt kiertää, mutta minä vaivuin polvilleni niiden edessä (ne olivat lattiatasossa). Paphiopedilum ja kaunis kuin mikä. Minun, minun, minun. Arvatkaa hinta? 10 eur.


Sitten silmiin osui riippuva verenpisara 'Jollies Cannes'.


Mieheni käänsi minulle hetkeksi selkänsä ja löysin lumpeita. Mukaan lähti vaalean ja tumman punainen.


Sitten olikin jo lähes kaikki rahat tuhlattu ja taskun pohjalla vain muutama kolikko. Päätin kuin päätinkin ostaa kaksi tomaatin tainta, amppelitomaatin Tumbler ja kirsikkatomaatin Tiny Tim.


Kassalla vielä huomasin pari kolikkoa taskun pohjalla ja pyysin pelargoni Marya, johon olin iskenyt silmäni jo aiemmin. Myyjä näytti juuri vieressä asioivaa asiakasta ja toista myyjää, joka ojensi asiakkaalle kasvia. "Tuossa meni viimeinen Mary". Hän varmaan näki ilmeeni ja kysyi: "Haluaisitko mallina olleen yksilön, se on pari euroa kalliimpi". Arvatkaa, mitä vastasin....