perjantai 12. kesäkuuta 2015

Agilitya


Windy oli vierailulla ja nappasin sen mukaani agilitytreeneihin. Windyliini vähän yritti vedätystä: mikä putki on? mikä rengas on? kepit, en ole ikinä kuullutkaan. No höpö höpö, tottakai se osaa esteet.


Zorro taasen on jo kuin vanha tekijä, se osaa kaikki esteet, keinua emme ole vielä kokeilleet. Kaikki esteet tuntuvat olevan sille "helppoja juttuja". Se on ollut todella nopea oppija.

Oulussa koiratanssituomarina


Matkalla Ouluun kävimme Lauhavuoren kansallispuistossa kävelemässä.





Poikkesimme Vohvelikahvilassa...


Ja yövyimme Kalajoella, hotelli oli kiva ja meillä oli merinäköala sekä lasitettu terassi, josta alkoi hiekkasärkkä. Ihastuttava paikka.


Alla Jedi kesämies -kampauksessaan


Kylpylän allasalue...


Ja lauantaina oli koiratanssikisat, jossa olin ylituomarina.



Yön yli nukuimme Oulun Edenissä, jossa olemme olleet aiemminkin. Kiva, koiraystävällinen paikka.


Tulomatkalla kiersimme kasvitieteellisen puutarhan kautta, sittä lisää tämän linkin takana.




Rousku


Rousku tänä vuonna 10 v., kuvassa Rousku ottaa aurinkokylpyä terassin tuolilla.