sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Remppahommia


Sohva syöty, sohva korjattu...


Tuhoja tuskin huomaa enää...



Seinä syöty, seinä korjattu...


Uusi portti asennettu


Kuvan koira liittyy vahvasti tapahtumiin... Kuvassa uusi trimmauspöytäni ekaa kertaa käytössä. Se on hyvä, mutta koirani käytöksessä trimmattaessa oli toivomisen varaa melkoisesti... Suutarin lapsella ei ole kenkiä vai miten se meni...

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Uusi lääkekuuri


Ulostenäytteet ovat olleet puhtaita, mutta Dinon oireilu jatkuu, Jedillä oireilu on loppunut. Aloitimme koirille kuitenkin uuden 10 päivän lääkekuurin, jonka toivon tehoavan. Metronidazol giardian ja muiden loisten häätöön.


Dino oli syönyt kasvejani (taas) ja karjaisin vertahyytävästi kun näin kasvini murskattuna lattialla tullessani töistä kotiin. Kun käännyin katsomaan pahan tekijää, Dino parka oli juossut nurkkaan piiloon eteisessä.


Feng Shui senkun paranee, siirsimme päiväksi keittiön pöydän sohvan eteen, josta Dino oli jo syönyt alareunaa...


Dino ja Jedi viihtyvät 10 asteen pakkasista huolimatta tuntikaupalla ulkona. Ne leikkivät, painivat ja ihan vain makoilevat pihalla. Rousku ei ulos mene kuin häätämällä ja Brunokin palaa mielellään hetken päästä sisälle.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Täystuho vauhdissa


Dinon saldoa: syöty amaryllis. Tuhottu lelukori.


Hypätty aidan yli takkahuoneeseen (treeneissä ei päässyt 30 cm:n hyppyä yli) ja kannettu kodinhoituhuoneesta ruokakupppi sohvalle, kuten myös saippua ja sytytystikku...


Rikkalapio


Ja orkideani...


Uusin viritys, joka näyttää toimivan, tupla-aita.


Koirat ovat raakaruokinnalla, otin kokkinioosi ja giardia näytteet, molemmat puhtaita. Silti lääkekuurin aikana koirat oireettomia, nyt läähättävät ja kuolaavat. Todella turhauttavaa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Yökyläilijöitä ja ulostenäytteitä


Seurasaaressa oli kivoja "poroja" ja nappasin niistä kuvat. Dino pääsi poseeraamaan. Kotona meillä on ollut huh hulinaa, kun uudeksi vuodeksi tyttäreni koko lauma tuli yökyläilemään. Onneksi koirat sujahtivat laumaani nikottelematta.

Lääkekuuri loppui ja nyt koirat ovat olleet vaihtelevassa kunnossa. Jedi on lähes oireeton, Dino läähättää ja kuolaa kuin hana. Rousku ei ole koskaan oireillut ja Bruno oireilee eri tavalla kuin mustaterrierit. Se oksentelee keltaista vaahtoa aamuöisin ehkä kerran kuukaudessa ja paastoaa. Keräsin nyt kakkanäytteet kolmelta päivältä ja laitan ne maanantaina eteenpäin. Toivottavasti jotain selviäisi. Maha-KARP loppui joulupyhien takia ja huomenna on ensimmäinen päivä ilman sitä. Katsotaan miten se vaikuttaa Jediin.