sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Ponu ROP, Dinah VSP Lahdessa

 


Viikon kohokohta oli kun Ponu oli Lahdessa ROP ja Dinah VSP.

Ponun veli Bruno pääsi mukaan perjantain treeneihin ja tuo miespuolinen blondi jopa osasi jotain, mistä olin hiukan hämmästynyt. Jedin treenit olivat ok niinkuin aina ja hakutreeneissä se suorastaan loistaa. Dinon motivaatio on potenssissa, kun on mahdollisuus, että Jedi syö sen namit.


Mustat ovat siellä missä minäkin, kuin kaksi varjoa perässäni.


Jedi lasten turvana, kun katsellaan jännää Disney-leffaa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Club Show 2020 Kasvattajaluokka BIS!

Villakoirakerho järjestää joka vuosi epävirallisen näyttelyn, Club Shown ja tänä vuonna meillä meni siellä todella hyvin. Yaelilla oli kädet täynnä töitä, kun laittoi koko poppoon näyttelykyntoon, mutta vaivannäkö palkittiin. Yllä kuvassa Ponu, joka tuli turistiluokan vsp:ksi. Erityisen iloisia olimme siitä, että ensimmäisessä kasvattajaluokka esiintymisessämme, vaikkakin epävirallisessa, poppoomme sai BIS tuloksen.


Dinah oli ROP & JH1


Hurma oli VSP nyöriturkkisena.


Viola oli junior ROP, BIS2


Samu oli junior VSP

Bomba, KP


Dante


Indy


Lilly