maanantai 25. helmikuuta 2013

Se on kevät nyt...



...päätin minä. Nyt on ensimmäiset kesäkukkaistutukset tehty.

Koreatörmäkukka (mix)
Koristetupakka 'Avalon Bright Pink', kukka 4 cm, korkeus 25 cm
Tarhapetunia 'Cascade Orchid Mist', kukka 9 cm, korkeus 30 cm
Keisarinelämänlanka 'Split Second', kukka 8 cm

Tarhapetunia pitää muistaa latvoa 1-2 viikon kuluttua koulinnasta.

Saintpaulia Taitan pistokkaat on istutettu multaan, samoin kerrotun vaaleanpunaisen kiinanruusun oksa.

Tuolla tarinaa Saintpaulia Taitasta, se on aika ihana vaaleanpunainen riippuva saintpaulia.

Hibiscus Mutabilis on myös itänyt, istutin kaikki saamani parikymmentä siementä, seitsemän on itänyt.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Koiratanssituomarina Salossa


Olin vastaavana koiratanssituomarina Salossa ja sää oli kevättä lupailevaa, kun lähdin liikkeelle. Sumu oli tosi sakeaa ja hälveni vasta auringon noustua.

Freestyle keskeytyi kesken alokasluokan sähkökatkokseen ja saatiin jatkumaan vasta reilun tunnin kuluttua. Esitykset olivat aika tasaisia, suuria yllätyksiä ei tullut suuntaan eikä toiseen. Vain yksi koira haahuili ihan omissa maailmoissaan. Yksi esitys oli käytännössä HTM esitys, en löytänyt siitä edes suurennuslasilla freestylia. Aika monella koiralla ongelmana oli haukkuminen, jonka korjaamiseksi esitykset olivat aika tasapaksuja, varovaisia hiipimisiä, esityksiä, joissa varottiin koiran innostamista kaikin keinoin.

HTM puolella positiot olivat aika avoimia ja yhdessä esiintymisessä minulla oli vaikea hahmottaa, mikä positio oli kyseessä. 

Ehkä suurin / yleisin palaute tässä kisassa kisaaville olisi ollut: älkää antako käskyjä niin kovaäänisesti / isoin käsimerkein, että tuomarikin tajuaa, kun koiranne tekee väärin.

Kävelyllä


Mamma on nyt vakaasti päättänyt, että minusta tulee tyylikäs. Siihen kuuluu aimo annos "ihmisten ilmoilla oloa". Koska pääosin harjoitteluni tapahtuu puudelirintamalla ja Yael kutsuu minua puudelipojuksi, mamma oli iloinen löytäessään vähän "miehekkäämpää" seuraa minulle. 

Sanovat, että seura tekee kaltaisekseen ja onhan se mahdollista. Mutta kyllähän minulla on vähän miehekkäämpi olo puudelihaaremini kanssa, jossa olen kukkona tunkiolla, kuin noiden mustaterrieriurosten kanssa, jotka ovat jo aikuisia.

Taas mentiin mamman säännöillä = ei höröilyä kävelylenkin aikana. Vähän lipsuin ja pari kertaa kävin ottamassa kunnon lumikylvyt tienpientareella, mutta noin suunilleen mentiin mamman kanssa ripirinnan.

Luita järsittäväksi


Saimme pussillisen pakastettuja luita jyrsittäväksi ja Niina mummo aivan heräsi eloon. Minä söin omani aika reippaasti ja sitten vain istuin ja katselin, kun Niina mummo imeskeli omaa luutaan. Saako sellaisesta mitalin kärsivällisyydestä?

Tokoilua, doboilua, agilitya


Mamma on ollut tyytyväinen Konalan treeneihin, kontaktit ja perusasennot on jo jokapäiväistä kauraa mulle. Sisään mennään rauhallisesti, ketään ei moikkailla, voitteko keksiä typerämpää sääntöä? Windy oli demokoirana ja mamman kasvateista Nino ja Doro (kuvassa alhaalla) sekä Jessie tekivät mitä pyydettiin.


Mä katselin Windyn demoamista ja yritin parhaani mukaan pysyä mukana jutuissa.


Mutta kyllä Windykin vähän sooloili, se olisi halunnut olla tähtiesiintyjä koko ajan, eikä odotella laisinkaan omaa vuoroaan. 


Sitten (uskokaa tai älkää) kaivettiin esiin palloja kuin pääsiäismunia. Ainoa vain, että ne olivat suurempia, eikä niissä ollut suklaata sisällä, ainoastaan juustoa päällä. Ja nakkeja. Rousku oli demokoirana ja aloitti: "Laittakaa tassut pallon päälle. Sitten nouskaa pallon päälle. Voitte istua. Tai seistä. Tai olla maassa. Tai seistä kahdella jalalla. Tai maata rentona pitkin palloa".

HEI! Vähän rauhallisemmin. Mä jumituin ihan kohtaan laittakaa etutassut pallon päälle. Miksi? Mitä varten? Eikö se ole vähän vaarallista? Mihin se johtaa?

Yael tuli ja nosti etutassuni pallon päälle. No joo, ei henki mennyt, mutta Yael totesi, että tämä ei ehkä ole minun lajini. Ja että voisin harjoitella sohvapallin kanssa. No mamma luovutti ja katselin ympärilleni. Siellä ne kaikki villakoirat keikkuivat dobopallojen päällä omistajiensa hihkuessa ylpeinä.


Sitten olikin agilityn vuoro. Honey pääsi loistamaan ja mamma oli ihan innoissaan. 


Sitten tuli mun vuoro. Kolmen esteen suora sujui parin harjoituksen jälkeen ok, mamma oli ihan innoissaan, kun me juostiin yhdessä. Sitten harjoiteltiin keppejä, ne oli tosi helppo juttu. Mutta päivän haaste oli putki. 


Mä katsoin sitä ihan epäuskoisena. Tuonneko minun on itseni tungettava!!! HALOO!!! 

Yael työnsi minua takapuolesta ja mamma heilutti nakkia putken toisessa päässä. Olin aivan äimistynyt moisesta, mutta ei Yael eikä mamma luovuttaneet ja pakko oli myöntää, että he totisesti halusivat minut putkeen. No kolmen kerran harjoittelun jälkeen menin jo vauhdilla pitkän putken. Hah hah, luulivat, ettei mustaterrieri osaa ryömiä vauhdilla.


Kuopus armeijassa


Pk harrastuksiin mars mars


Materiaalia on nyt kahlattu läpi niin että pääkoppaa pakottaa. Pk-lajit alkavat nyt olla selvillä ja treenisuunnitelmat karkealla tasolla tehty paperille. Oppimista kyllä riittää ohjaajalle ja koiralle. Perusteista on lähdettävä ja niiden päälle rakennettava, mutta askel kerrallaan.

Välineurheiluun sorruin, kun ostin radiopuhelimen. Kännykän kanssa pelaaminen on metsässä, etenkin sateella hankalaa, samoin kylmällä, kun sormet ovat jäässä. Katsotaan, tuoko radiopuhelin helpotusta kommunikointiin.

Ensimmäinen konkreettinen tavoite Jedillä on BH-koe.

Uusi look


Jedillä on uusi look. Porukat kyllästyivät sen märkään partaan ja uhkasivat naamakarvojen ajelulla. Koska ilmoitin Jedin näyttelyihin toukokuussa, niin partakarvat niputettiin suojaan.

Ines


Ines tuli kyläilemään ja en tiedä, kumpi ilahtui enemmän minä vai Honey. Honey pyöritti mukavat leikit ja Ines löysi ihan omatoimisesti lelukorin...


...mutta uuvahti loppua kohti :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kävelyllä


Kun mamma oli toipunut aamun treeneistä ja iskän kommenteista (Miksi sinulla ei ollut pipoa? Kypärää mamma olisi tarvinnut, eikä pipoa...) ja laskenut kymmeneen ja päättänyt ottaa seuraaviin etsintätreeneihin ahkion mukaan, jotta minä (luulen, että luupää tarkoitti minua), voisin vetää mamman pois metsästä tarpeen tullen.

Mutta kun mamma oli siis toipunut, juonut teetä ja ottanut torkut, niin hän päätti lähteä treenaamaan patikointia varten. Iskä kutsuu viiden kilsan päivittäisiä lenkkejä mun kanssa lenkeiksi, mutta mamma, joka on (paljon) huonokuntoisempi, tekee kävelystä ison numeron, silloin kun lähtee mukaan.

Sain olla "bambina" ja tehdä sitä mitä tykkään, piehtaroida lumessa. Silloin kun mammalle sopi. Muuten käveltiin kylki kyljessä. Alamäessä mamma lähti liukumaan perässäni ja huusi kuin sumusireeni. Olen oppinut uuden sanan: "VAROVASTI". Se tarkoittaa, että minun pitää muistaa mamman olevan hihnan toisessa päässä. Tarkoitus on, että aamun jälkeen mamma pysyy pystyasennossa kun kävelemme. Ilman poikkeuksia.


Sitten päästiin mun lempparipellolle ja siellä on puita, joista saa tosi hyviä oksia.


Siellä on lumen alla myös tosi hyviä hajuja...


Tänään oli tämän vuoden mamman pisin patikkareissu, 2,8 km. 
Aiemmin mamma on lähtenyt vain kahdesti 1,8 kilsan reitille meidän kanssa (tänä vuonna). Me iskän kanssa suhtaudutaan mamman kävelyyn aika epäillen, mutta mamma on päättänyt, että se on patikointikunnossa kesäksi. Mutta on mamma kuulemma parantanut suoritustaan vuoden takaisesta, nyt vauhti oli 3,5 km / h, aikaa meni 48:15 (Sport Tracker).