Mammalla on outo hehku silmissään. Se katsoo mua ja sanoo: kyllä me tähän pystytään.
Joo, mä heilutan häntääni ja katson innostuneen tiukasti takaisin: tottakai me pystytään.
Mutta ihan vain näin meidän kesken: Pystytään mihin? Mua vähän huolestuttaa tuo katse.
No, toistaiseksi mun osuus on ollut hakea esineitä, joita mamma heittelee pois, hyppiä esteiden yli, etsiä piiloon menneitä (ei muuten vähempää kiinnostaisi, mutta niillä on mun pallo) ja talsia mamman vieressä kuin armeijan sulkeisissa. Mamma on ollut tyytyväinen, joten oletan, että me pystytään tähän, mitä se sitten ikinä onkaan.
