tiistai 20. tammikuuta 2015

Koirani läähättää...

Jedin kanssa on ollut hankalaa; suurin ero villakoiriin on ollut, että se läähättää "koko" ajan. Pahimmillaan Jedin läähätykseen yhdistyy jatkuva kuolaaminen ja pää on ihan märkä. Jos villakoira läähättää, sillä on joko pissa-tai kakkahätä. Näin siis minun kokemukseni mukaan.

Toki koira voi läähättää, jos sillä on kuuma, mutta mustaterrieri puolella tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus kuitata läähätykset kesät talvet lauseella:"Koiralla on kuuma", "Aja siltä turkki pois", "Ainahan meidän koira läähättää".

Minusta jatkuva läähätys ei ole normaalia ja minusta se on merkki koiran epämukavasta olosta, ellei peräti kivusta. No niin tai näin, niin Jedi läähättää paljon ja minä tunnen velvollisuudekseni selvitellä mikä sillä milloinkin on. Koira kun ei osaa kertoa, onko kuuma, kipua päässä, jalassa vai vatsassa.

Lyhyt historiikkikatsaus: Jos en olisi kiinnittänyt huomiota Jedin läähätykseen sen ollessa viisi kuukautta, en olisi huomannut panoestiittia, joka hoidettiin kipulääkityksillä. (No, ok, se alkoi myös ontua, joten olisin kyllä huomannut). Mutta kun se oli kipeä, se läähätti ja kipulääke auttoi.

Jedi myös läähätti sisäloisten takia panoestiittia seuranneena kesänä, madotus katkaisi läähätyksen kuukaudeksi. Tuo selvisi verikokeesta (kohonneet arvot sisäloisille, ulostenäyte oli täysin puhdas)

Jos en sen jälkeistä läähätystä olisi huomioinut, en olisi saanut selville, että eturauhanen oli suurentunut -> virtsa oli happamoitunut -> virtsassa oli kiteitä -> jotka olisivat hoitamattomina aiheuttaneet virtsakivet.

Sitten tuli täitä (joita oli lähes mahdoton huomata paljain silmin, ellei tiennyt mitä etsiä) ja niiden häätö toi taas katkon läähätykseen. Jedi ei raapinut itseään sen kummemmin.

Kun läähätys alkoi uudelleen, jos en olisi huomioinut sitä, en olisi teettänyt allergiatestiä ja huomannut, että Jedi on allerginen ohralle, porkkanalle, kanalle, maissille, riisille, soijalle, perunalle ja tomaatille -> joka olisi johtanut ruokinnan takia loputtomiin hiivatulehduskierteisiin. Eläinlääkäri katsoi korvat kahteenkin kertaan, ennenkuin älysi ottaa hiivatestin, sillä korvat olivat ihan puhtaat, eivät haisseet ja Jedi raapi vain hieman korviaan. Lähes ainoa oire oli läähätys.

Huomautuksena, että Jedi ei missään vaiheessa raapinut itseään ihan hirveästi, paitsi korvaansa jonkin verran tuon hiivatulehduksen aikana. Kunhan rapsutteli normaalisti silloin tällöin. Korvatipat lopettivat läähätyksen kuin seinään.

Kun nuo oli selvitetty ja läähätys sen kun jatkui tammikuussa, olin huolissani, mitä vielä olin voinut jättää huomioimatta, joka mahdollisesti vaati hoitoa. Kun kyselin mustaterrieri-ihmisiltä, vastaus oli tuo tuttu:"Sillä on kuuma", "Aja turkki pois", "Ainahan koira läähättää". Joopa joo.

Aloin epäillä närästystä ja aloitimme Antepsin kuurin ja annoimme Rennietä. Rennie auttoi hieman ja hetkellisesti. Joku ehdotti, että kalkkivalmiste voisi aiheuttaa närästystä, joten kokeilin tuotteen pois jättöä & tuotteen vaihtamista toiseksi. Ei vaikutusta. Sitten päätimme kokeilla lihan kypsentämistä, seurauksena hirveä ripuli. Palasimme raakaan lihaan, mutta ripuli uusi aika ajoin, syynä luultavasti Rennie, joka vähentää mahan happamuutta ja heikentää elimistön kykyä käsitellä raakaa lihaa (koirilla). Lopulta jätimme lihan pois ja siirryimme takaisin kuivamuonaan, Orijeniin. Jedi alkoi raapia itseään ja palasimme lihaan, joka pahensi läähätystä, joka ei loppunut Orijenin syönnin aikana. Liha siis pois ja Barking Heads tilalle.

Nyt on mennyt muutama päivä ja tilanne kohentuu päivä päivältä. Kakka on kiinteää, kipukohtauksia on vain iltaisin ja niiden kesto on ilta illalta lyhyempi & Rennie puree niihin hyvin. Jedin apaattisuus on kadonnut ja se on oma riehakas itsensä.

Suoraan sanottuna hermoja raastava episodi elämässäni, joka onneksi nyt alkaa olemaan toivottavasti historiaa. Jedi on alkanut hieman rapsutella itseään (mikä jäi raakaruokinnalla kokonaan pois), mutta yritän löytää ruoan, joka sopii sille.

Ongelmaksi voi muodostua Jedin allergia homeille; allergiatestissä se reagoi seuraaville: Fusarium-homeet eli punahomeet ovat erityisesti viljahomeita, joita esiintyy niin raakaviljassa kuin viljatuotteissakin, erityisesti kaurassa. Stemphyllium aiheuttaa porkkanan mustamätää. Pullulans eli pullulaani on luontainen hiivasieniperäinen eksopolysakkaridi. Se on lineaarinen polymeeri, joka koostuu pääasiassa toistuvista maltotrioosiyksiköistä. Japanissa pullulaania on käytetty elintarvikelisäaineena jo yli 20 vuotta esim. konditoriatuotteissa.

Vaikka närästys ei ole maata kaatava asia koiran terveydessä, niin meistä jokainen tietää, miltä tuntuu, kun oikein kunnolla närästää. Jedillä sitä tunnetta jatkui yli kaksi kuukautta ja taivas tietää miten kauan olisi jatkunut, jos olisin kuitannut läähättämisen vain sillä että "koiralla on kuuma". Turkin poisajo (suosituin neuvo) tuskin olisi auttanut asiaa ja haluaisinpa tietää, kuinka moni ihminen joka kärsii närästyksestä tai refluksitaudista, kokisi hiusten ajamisen klaniksi hyödyllisenä hoitomuotona närästykseen. Ainahan voi ehdottaa.

24.1. Barking Heads aiheuttaa kutinaa, yritimme tänään Orijenia, mutta närästys palasi yhtä pahana kuin raakalihan syönnillä.
4.3. Ruokintahelvettiä