Keskiviikkoisin treenaamme metsäjälkeä. Kausi alkaa jo olla melkein lopuillaan ja on ihanaa huomata, kuinka Jedi on kehittynyt. Se menee jälkeä varmasti ja minä tallustelen perässä. Isoin oppi minulle on ollut: pidä suusi kiinni.
Välillä Jedi löytää kepin, kun minä olen jo luopunut toivosta ja olen ihan varma, että olemme eksyneet metsään lopullisesti.
Minusta on kiva katsella, kun se menee rauhallisesti eteenpäin, sen pää heiluu puolelta toiselle ja se näyttää ihan karhulta. Välillä näen sen seuraavan helposti jälkeä, välillä se etsii sitä. Yritän olla sotkematta jälkeä, mutta silti kävellä perässä niin, ettei se luule minun vastustavan reittivalintaa.
Rankan työpäivän jälkeen metsäjälki on melkein parasta mitä tiedän.
