Villakoiran omistajana muistan hämmästykseni, kun ollessani toko-tunnilla, kouluttaja pyysi jokaista koskettamaan koiraansa päähän, jalkoihin ja takapäähän. Villakoiran elämään pienestä pitäen kuuluu turkinhoito joten oli hämmentävää nähdä jopa tuossa pienessä ryhmässä, että kaikki eivät pystyneet koskettamaan koiraansa sen vastustelematta.
Onko koirasi tottunut käsittelyyn?
Trimmaajana näen koiria, jotka ovat tottuneet käsittelyyn ja joiden trimmaus sujuu kuin hierojalla käynti. Koirat ovat rentoja ja torkkuvat läpi trimmauksen. Sitten on koiria, jotka ulisevat kaksi tuntia stressaantuneina ja kiemurtelevat ja käyttävät kaikki passiivisen vastarinnan keinot välttyäkseen trimmaukselta. Ne eivät niinkään vastusta hoitotoimenpiteitä, ne vain eivät ole tottuneet siihen, että niistä pidetään kiinni ja niiden on pysyttävä paikoillaan. On myös koiria, jotka ovat jos eivät vaarallisia, niin ainakin äärimmäisen hankalia yrittäessään purra välttääkseen trimmauksen.
Kuin hierojalla kävisi, manikyyri ja pedikyyri myös kiitos
Jos pentu on totutettu käsittelyyn, se luottaa ihmiseen ja tietää, että siihen ei satu, vaan se voi rauhassa olla ja rentoutua. Kun koira on rento, sitä käsitellessä otteet voivat olla rennot ja voi luottaa siihen, että koira pysyy paikoillaan toimenpiteitä tehdessä. Tämä on itseään ruokkiva kierre, kun trimmaaja on rento, koira on rento, jolloin trimmaaja pysyy rentona ja koira rentoutuu entisestään.
Aijaijai, sattuu tai jos ei satu, kohta varmaan sattuu…
Kun koira kiemurtelee ja on ahdistunut käsittelystä, sitä joutuu pitelemään hieman lujemmalla otteella, jotta se ei lähtisi pois ja tiukemmin kiinni piteleminen ahdistaa koiraa. Trimmaajalle on myös stressaavaa katsella, kuunnella ja käsitellä koiraa, joka on levoton. Koira vaistoaa stressin, vaikkei ymmärrä sen syytä ja stressaantuu vaistoamastaan stressistä. Nyt joku varmasti huomauttaa, että hyvä trimmaaja ei hermostu eikä stressaannu. Höpö höpö. Kun koira kiemurtelee ja tekee passiivista vastarintaa, hiki valuu ja päässä lentelevät ärräpäät, kun lihakset huutavat hallelujaa. Mutta se mikä on totta, on se, että kokenut trimmaaja hermostuu vähemmän kuin omistaja ja pystyy myös pitämään otteensa sellaisina, että ne eivät purista koiraa vääristä kohdista tai satuta koiraa. Kokenut trimmaaja myös pitää ärräpäät päänsä sisällä, eikä jaa ajatuksiaan ääneen koiralle.
Uskallapas koskea minuun…
Koirat, jotka ovat oppineet välttämään käsittelyn näykkimällä tai puremalla ovat trimmaajalle työturvallisuusriski. Kuonokopalla voi välttää koiran puremat, mutta se ei poista pohjalla olevaa ongelmaa, miksi koira pelkää / vastustaa toimenpiteitä niin voimakkaasti? Se voi pohjata huonoihin kokemuksiin, koiraa on kohdeltu väkisin tai väärillä otteilla. Kun tietty kynnys on ylitetty, koira on näykkäissyt tai tehnyt valehyökkäyksen. Ihminen on vetäissyt kätensä pois ja koira on oppinut hyvin nopeasti, että hampaiden käytöllä toimenpiteet loppuvat siihen.
Sen minkä pentuna oppii, sen vanhana taitaa
Trimmmaajana tietysti toivon, että jokainen opettaisi jo pennulle rodusta riippumatta perustoimenpiteet, kuten kynsien leikkaamisen ja korvien puhdistamisen. Koira olisi hyvä opettaa olemaan rentona kyljellään maaten, samalla kun sen päähän, vatsaan ja jalkoihin kosketaan. Teimme aikoinaan aiheesta videon (linkki)
Jos koira kiemurtelee ja on selvästi stressaantunut kun sitä käsittelee, suosittelen muutamaa käyntikertaa hyvällä trimmaajalla. Minusta trimmaus on vähän kuin paritanssi, kun toinen osaa tanssin askeleet, paritanssi on helpompaa kuin molempien ollessa aloittelijoita, jotka tallovat toistensa varpaita. Kun koira huomaa, että mitään kamalaa ei tapahdu, trimmaaja pysyy rentona ja rauhallisena, niin se itsekin rauhoittuu. Vakiasiakkaistani olen huomannut, että koirasta hieman riippuen, trimmaus muuttuu helpommaksi noin kolmannella tai neljännellä kerralla.
Omistaja mukaan trimmaajalle?
Itse pyydän aina koiran omistajan mukaan trimmaukseen enkä itse koskaan jättäisi koiraani trimmaajalle, jonka tapaa käsitellä koiraa en tiedä. Tiedän kyllä, että monissa trimmaamoissa omistajaa ei haluta mukaan, mutta itse en näe mitään syytä, miksi omistaja ei voisi tulla mukaan. Omistajan mukana olo teettää hieman lisää työtä, kun on oltava sosiaalinen trimmauksen ajan, mutta samalla voi myös opettaa omistajalle oikeita otteita ja neuvoa asioissa, jotka ovat hankalia. Minulla on ainoana sääntönä: minulle saa puhua, mutta koiralle ei, eikä koiraan saa koskea trimmauksen aikana. Koira on joskus, ei aina, levoton ensimmäiset 10-20 minuuttia, kun se etsii kontaktia omistajaan, mutta kun ei sitä saa, se rauhoittuu trimmaukseen, jolloin omistajan läsnäololla ei ole enää vaikutusta koiran käytökseen.
Lueskelin vanhoja juttujani trimmauksista ja paljon muistoja tuli mieleen...
