Koiramme lehden toukokuun numerossa oli juttu "Puhu koirallesi". Olen viime aikoina pohtinut aihetta enemmänkin eri näkökulmista ja kun minua pyydettiin kertomaan aiheesta Koiramme-lehteen, suostuin mielelläni.
Olen ehkä tulossa vanhaksi, mutta ehdottomasti olen riittävän vanha huomatakseni koirakulttuurissa tapahtuneet muutokset viime vuosikymmeninä. En missään nimessä haluaisi palata vanhaan, mutta joskus tuntuu, että heiluri on heilahtanut liikaakin toiseen suuntaan.
Koirat, lapset, vanhukset; kaikkia tulisi kohdella kunnioittavasti, se on itsestään selvää. Kaikilla tulisi olla elämisen arvoinen elämä. Kaikkien tulisi olla tärkeitä jollekin.
Mutta hajoaako koira jos olet joskus väsynyt, etkä yltiöpositiivinen? Hajoaako koira, jos sanot ei? Tuskinpa, koira mielestäni kestää ihan hyvin normaalia elämää iloineen ja pettymyksineen, ihan niinkuin me kaikki muutkin.
Tarvitseeko koiralle kommunikoida? Mielestäni ja ehdottomasti kyllä. Ymmärtääkö koira puhetta? Tottakai. Ymmärtääkö koira puhetta niinkuin ihminen? Ei tietenkään. Koira on koira, ei ihminen. Koira elää aina tässä hetkessä, toisin kuin ihminen, joka miettii mennyttä ja tulevaa.
