perjantai 15. elokuuta 2014

Haaremi


Mä ihan hämmästyin huomaamaan, että noita pikkupuudeleita lisääntyy meillä kämpässä kuin sieniä sateella. Me elettiin pitkään Honeyn kanssa kaikessa rauhassa kaksistaan. Sitten Rousku alkoi olemaan maisemissa yhä useammin, kunnes jopa mun oli pakko todeta, että siitä on tullut vakiasukki.


Sitten ilmestyi Iiris. Ensin mä luulin, että se on vain pikavierailulla, mutta niinhän se vain jäi kuukaudeksi. Sitten tuli pete vai pate ja se hengasi meillä viikon. Juuri kun luultiin iskän kanssa, että tämän pahemmaksi ei voi mennä, niin eikö sieltä alkanut valua Diudia, Ponua ja Windyä.

Suurin huoli mulla oli mun ruoasta ja luista. Puudelia vilisi silmissä joka puolella ja mun luut oli hujan hajan pitkin kämppää. No arvaahan sen miten siinä kävi... Arvatkaapa puolustiko kukaan mun oikeuksia? No eipä ei. Jos mä vähän (ihan ystävällisesti) hieman huomautin ottamaan hajurakoa mun luihin, niin eikö jo korvia vihlova huuto kaikunut "JEEEDIIII!!!" (vrt EEEMELIII). Luut oli pakko jakaa puudeliporukan kanssa, helpommalla pääsi, sillä mamma meni ihan hurjaksi mun kommenteista ja iskä osti kassikaupalla luita, mikä vain pahensi mun stressiä, sillä tiedättekö kuinka vaikea on vahtia 20-30 luuta yhtäaikaa puudeleiden vilistessä silmissä... Mä luovutin...

Iiriksellä ja Diudilla oli juoksut, mutta arvatkaapa oliko siitä mulle mitään iloa? No arvasitte luultavasti oikein. Ei sitten yhtään mitään iloa. Nyt on puudelit lomien myötä kadonneet maisemista ja vain Honey ja Rousku ovat mun haaremissa. Me ollaan iskän kanssa huokastu helpotuksesta ja palattu arkeen.

Kysymykseen, montako koiraa meillä on, mamma vastaa Juha Kareksen tavoin.