Kouluttajana pitkästä aikaa

Tyttäreni vaipui flunssan kourissa sairasvuoteelle, joten minut kutsuttiin hätiin. Ensin oli tokokurssi, jossa Honey sai olla demokoirana. Oli tosi kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Olisi kiva kouluttaa. Mutta mutta, minulla on kaksi omaa nuorta koiraa ja minun on pakko keskittyä niiden kouluttamiseen.

Sitten olikin agilitytunti ja... oli kiva kouluttaa. Olisi kiva kouluttaa. Mutta, mutta, se ei vain onnistu. 

On niin uskomattoman kiva huomata kun koirakot edistyvät ja oivaltavat juttuja. Oppivat uusia asioita... Kaipaan niitä aikoja kun koulutin säännöllisesti seuroissa ja yksityisellä puolella...

BH-kurssilla

Mammalla oli taas uusi juttu mielessä. Tämä olikin erilainen kuin mikään muu. Kun auton ovi avautui, olin ihan äimänä. Mamma hoki: varovasti, varovasti, VAROVASTI... Ok, kun hyppäsin alas autosta, tajusin mistä oli kyse. Me oltiin jääkentällä, VAU. Vähän huolestuin, kun mamman kävely oli tosi vaikeaa, sitä piti (taas) auttaa pysymään pystyssä. Kumma kun se ei pysy edes vaakapinnoilla pystyssä.

Siellä oli kivan näköisiä kavereita, mutta mamman korkea c tarkoitti aika yksiselitteisesti, että ne kaverit ei ollu mun leikkikavereita. No kouluttaja pyysi mammaa näyttämään mitä me osataan. Mamma kyllä oli se heikompi osapuoli, sen kävely jääkentän yli oli aika surkea esitys, onneksi sillä oli mut tukenaan.

Sitten me demottiin luoksetulo ja mammalla oli naama kalpeana, kun innoissani singahdin sitä kohti vauhdissa.  Mutta osaanhan minä pysähtyä tyylikkäästi. Joten siinäkin vedin pisteet kotiin. 

Paikallaolossa apuohjaaja tarjoutui pitämään liinasta kiinni. Taas mamma valahti kalpeaksi ja vannotti, että apuohjaaja mieluummin päästää liinasta irti kuin halkaisee kallonsa. Sitten illan hauska kohta. Mamma pyysi minut maahan ja sanoi paikka. Helppo nakki. Apuohjaaja seisoi tukevassa haara-asennossa päättäväisenä. Sitten mamma päätti kokeilla mun makuulla oloa hyppäämällä kevyesti ilmaan. VAU! Mähän hypähdin yhtä tahtia suoraan ilmaan mamman pään korkeudelle omalla paikallani. Mamma muistutti, että mun piti olla maassa, eikä ilmassa. Sitten me muistettiin apuohjaajatyttönen, joka hänkin oli muuttunut kalpeaksi.

Mutta lopulta hoksasin, että jos mamma sanoo maassa paikka, niin vaikka se itse innostuisi hyppimään, niin mun homma on vaan maata möllöttää paikoillani. Olisi heti sanonut. Mutta toisaalta, mun loikat maasta suoraan ylös ilmaan oli aika vaikuttavia omastakin mielestäni.

Sitten menikin aika tylsäksi, me pyörittiin perusseuraamista. Hitaastihan mun oli köpöteltävä, kun mamma hädin tuskin pysyi pystyssä. Mamma huomasi, että saksalainen täyskäännös eli täyskäännös vasempaan oli mulle ihan outo juttu, mä eksyin jutusta ihan kokonaan. No sitä tahkottiin sen verran, että nyt sekin sujuu.

Joriinit multaan

En vain malttanut odottaa enää, joten toin kaikki talveksi varastoon viemäni juurakot ja sipulit pois varastosta. Uskokaa tai älkää, kaikki olivat uhkeassa kunnossa!

Vanhat joriinit, joita sain viime keväänä, kaikista muista paitsi yhdestä (Kantelus), on nimilaput hukkuneet. Täytyy selvitellä niiden nimet (vuodatus on vieläKIN ihan sekaisin, enkä löydä sieltä mitään). Mutta yllätys yllätys, myös pikku daalioiden juurakot olivat loistokunnossa, samoin kuin freesioiden sipulit.

Daalia historiaani

Daalia historiaani osa II

Daalia historiaani osa III

Istutin siis juurakot multaan ja jään odottelemaan, että pääsen tunnistamaan ne... Näin sivujuonteena, daaliani olivat kylmäkellarissa alkusyksyn, mutta saivat sieltä häädön ja muuttivat tavalliseen varastoon, jossa lämpötila pyöri 10 asteen molemmin puolin. Ne talvehtivat avoimessa muovilaatikossa (ei peittoa), pienet daaliat talvehtivat avoimissa muovipusseissa joriinien seassa.

Kaupasta löysin tuoksumiekkaliljan sipuleita ja (ne lähtivät mukaani).

Ines

Ines pyörähti kyläilemässä ja päätyi jyystämään itseään isompia luita.

Honey ilahtui kovasti pentunsa näkemisestä ja jäi yllättäen itkemään perään koko illaksi. Melkein sydämeni särkyi, kun se oli niin lohduton Ineksen lähdettyä.

Mullanvaihto

Pikkusoihtuköynnöksen ensimmäinen kukka on puhjennut. Kiinanruusut ovat jo nupulla, mutta eivät vielä kukassa...

Muuten viikonloppu menikin urakoidessa mullanvaihdon kanssa. Nyt saa nauraa, mutta tälläisinä hetkinä tajuan kirkkaasti, että minulla on aika paljon kukkia (yleensä en tajua, tajuan vain mitä minulla EI ole).

Puomi sujuu

Eka tunti oli tokoa ja kurssin lopun kunniaksi meillä oli pikku "haastetehtävä". Luoksetulo nakkiradan läpi. Mamma yritti pyytää minulle leveämpää rataa kuin pikkupuudeleille, mutta pyyntöön ei suostuttu. Hah hah. Mamma luuli, että tarvitsen tasoitusta, mutta olin porukan ainoa, joka suoritti radan puhtaasti.

Mamma on helppo tehdä onnelliseksi, se ilahtuu niin pikkujutuista. Ja kyllähän mä tiesin, että mammalla on nakkia vaikka pienelle kylälle, kunhan sen luokse pääsen.

Erityisen iloinen mamma oli, kun luoksetuloissa pysähdyin vauhdista tyylikkäästi sen eteen. Kai se pelkäsi, että juoksen suoraan sen syliin, niinkuin juoksen iskän syliin. Mutta mä oon jo todennut, että tuo naisihminen hädin tuskin pysyy jaloillaan, joten ei sen syliin voi juosta. Alkaa vain makoilemaan maassa ja huutamaan.

Pariin otteeseen mut suljettiin aitaukseen Windyn ja Rouskun kanssa, kun mamma harjoitteli Honeyn kanssa.

Sitten tuli illan hauskin osio, agility. Paitsi kun mamma meni Honeyn kanssa ja mä sain vain odotella.

Höh höh höh, sanon minä.

Mutta odotus palkittiin ja tuli mun vuoro. Mä olin niin tähti. No ok, ensin vähän katoin epäilevästi uutta vahvasti haisevaa putkea, joka oli ihan mutkalla. Mutta loppujen lopuksi, putki kuin putki... Rataa mä menin jo kuin vanha tekijä.

Sitten: "Mitä ihmettä?!?" Mun piti kiivetä pöydälle.

No olin vähän epäileväinen, miksi ihmeessä mun pitäisi kiivetä pöydälle. Yael pyöritteli silmiään ja muisteli mun doboharjoittelua. Jonka kyllä itsekin myönnän, että se ei ihan onnistunut putkeen. Mamma halusi mut puomille, mutta Yael sanoi, ettei se ala pungertaa virtahepoa puomilla päänsä korkeudella (mitäköhän se tarkoitti?). No joka tapauksessa mamma oli aika päättäväinen siitä, että mun pitäisi todistaa kykyni lähellä maan pintaa, etenkin kun Yael sanoi, ettei se ota koppia jos tipun. Tipun mistä???

No kun pakko oli, niin kiipesin pöydälle ja kävelin kapeaa lankkua alas ja ylös, kunnes Yael oli tyytyväinen. Mamma sanoi, että isot koirat hallitsevat usein huonosti takajalkojaan, mutta mun takajalkojen hallinassa ei ollut mitään valitettavaa, ei edes Yaelilla.

Sitten seuraava haaste oli A. Yael sanoi (taas ikävään äänensävyyn), ettei aio ottaa koppia korkeanpaikan kammosta kärsivästä virtahevosta, joka on itseään kapeammalla lankulla Yaelin pään korkeudella. Niinpä sitten testattiin mun korkean paikan kammoni leveällä alustalla.

Hah hah, kuka höpö luuli, että kärsin korkean paikan kammosta? En edes tunne sanaa. Valitettavasti illan kohokohdasta eli mun puomin ylityksestä ei ole kuvaa, kun mamma jännäsi kuitenkin tipunko / jähmetynkö kauhusta / joutuuko se nostamaan minut alas puomilta / ottamaan kopin minusta / jne. Joten mamma kulki minun toisella puolella ja Yael toisella puolella. Mamma: "Jos Jedi tippuu, muista ottaa koppi". Yael: "En varmana ota" Mamma: "Ihan varmasti otat". Yael: "Älä unta näe".

No minä kävelin puomin läpi mamman ja Yaelin kinatessa. Ette ikinä usko minkä määrän nakkeja sieltä löysin, kuunnellessani heitä toisella korvalla.

Lopuksi Windy meni ja se oli taitava, niinkuin aina :)

Ulkoilemassa

Mamma on nyt päättänyt "sosiaalistaa" minua urakalla. Olen talsinut (paino sanalla talsinut) hänen kanssaan siellä ja täällä. Mammalle on tärkeää, että se pysyy pystyssä. No minulle on ihan sama, jos joudun toimimaan vajaakykyisen avustajakoirana. Mamman kanssa ei voi vetää, ei pomppia, ei singahdella sinne tänne, ei oikein mitään. Pienikin virheliike ja on kuin sumusireenin kääntäisi päälle. Sana VAROVASTI on painunut nyt syvälle aivoihini. VAROVASTI tarkoittaa, että mamma ottaa tukea pannastani ja talsimme ÄÄRIMMÄISEN VAROVASTI ripirinnan eteenpäin. Kunnes mamma taas tuntee, että pysyy pystyssä.

Joopa joo.

Jos joku luulee, että vain minä tykkään piehtaroida hangessa, niin kuvat todistavat, että se on rotuominaisuus.

Mamma löysi minulle myös täältä kotikulmilta mustisnartun lenkkikaveriksi. Oloni oli kuin Casanovalla, mutta jostain syystä charmini ei purrut. Mamma mutisi jotain nuorista uroksista ja innosta, mutta en oikein ymmärtänyt, vaikka sana into on kyllä vilahdellut silloin tällöin. Olisikohan pitänyt olla tosi "cool" ja etäinen? 

Vastaan tuli isohko rotikka, joka oli valmis syömään minut ja mamman, mutta mamma tunki namia naamaani, kun vain istuin ja katselin rotikan uhoamista sen ohittaessa meidät. Helpoimmat namit pitkään aikaan.

Hoya kerrii

Sain tädiltäni Hoya kerriin, saa nähdä, saanko sen pysymään elossa. Aika vekkuli se olisi, jos onnistun.

Tässä posliinikukkaharrastukseni historia:

Tästä se alkoi

Juurrutusta (7.11.2011)

Ja loppu onkin historiaa

Eli minulta löytyy:

H lacunosa    

H obovata    

H fungii    

H DS 70

H. bella , pikkuposliinikukka 

H. carnosa , iso posliinikukka

H. mindorensis    

H. australis

H. Buotii Whiteform    

H. Sp. Sulawosi IPPS 8870    

H. imperialis toc
 H. pubicialyx Bright one

H. pubicalyx Royal Hawaian purple

H. pubicalyx Pink Silver

H. pubicalyx Red Button
H. ruscifolia

Verenpisarat latvottu

Mieheni: "Mitä sinä teet?!?" No tuohan ei kaipaa vastausta, latvoin tietenkin verenpisarani (8 kpl) eli nyt minulla on 16 verenpisaraa :)

Tässä opastevideo latvomiseen.

Samalla vaihdoin keisarinelämänlangat (6 kpl) isompiin ruukkuihin ja laitoin niille tukikepit.

Tumma kaunotar

Piipahdin Plantageniin hakemaan mustasilmäsusannan siemeniä, joita löysinkin. Samoin kuin orkidealannoitetta. Mutta ihan ohimennen näin purettavassa kuormassa tumman kaunottaren, jonka hellästi pakkasin mukaan. Soilikkiystäväni sanoi sen muistuttavan 'Black Panther' -soilikkia.

Konalassa

Treenit alkoi tokolla ja mamma halusi treenata sekä mun että Honeyn kanssa. Niinkuin kuvista näkyy, päivän sana oli "paikka!". Minun piti olla möllöttää paikoillani maassa, kun mamma treenasi Honeyn kanssa. Mamma mutisi jotain, että se on hyvää treeniä BH-koetta varten. 

BH-kokeesta en tiedä, mutta kyllähän minä paikoillani olin, kun pyydettiin.

Sitten olikin illan haastavin osa, agilitytunti. En käsitä, en vain käsitä, miksi minun pitää istua, kun muut juoksevat ja hihkuvat??? Alla kuvassa Snögön pentu Cessi vauhdissa. Kurssilla on myös Iris, Snögön pentu sekin. Honey oli taitava, kuulin jälkeenpäin. Minut suljettiin julmasti sivuhuoneeseen odottamaan.

Sitten tulikin minun vuoroni ja hah hah, mamma sai todeta, että on saanut uuden tähden. Mentiin aita, aita, putki -rataa ja minä syöksyin ihan oikein ja julmetulla vauhdilla läpi radan. Lopuksi harjoittelimme keppejä, tuttu juttu minulle, sanoisin. Huomatkaa rimojen korkeus (olen pentukurssilainen) eli ei hyppyjä.

Lenkillä

Mamma harrastaa ulkoilua. Se haluaa kohottaa kuntoaan kesän patikkaretkeä varten (Pieni karhunkierros) ja se haluaa minun käyttäytyvän ihmisiksi. Kunnon nousemisesta en tiedä, tosin nyt talsittiin 4,15 kilometriä, 1:04:37, joka on mamman ennätys. Mutta voin vakuuttaa, että minä osaan käyttäytyä ihmisiksi. 

Kuvasta näette (ylhäällä oikella), myös Koda kaivautuu lumihankeen eli sitä ei lasketa. Siis, että minä kaivaudun lumihankeen aika ajoin... Se on rotuominaisuus, ei huonoa käytöstä.

Pikkusoihtuköynnös kukkii

Pikkusoihtuköynnös (Aeschunanthus radicans ) on ihan täynnä nuppuja. 

Niitä on kymmeniä.

Honey ulkoilee

Honey hankien keskellä, mieheni on nyt ottanut sitä mukaan juoksulenkeille. He pyrähtävät 5 kilometriä aina kerrallaan. Ulkona on kaunista kuin postikorteissa. Kuva alla vasemmalla kotimme vierestä alkavasta Keskuspuistosta. Kuva alla oikealla talomme edessä olevalta kadulta.

Uusia oksia

Kiinanruusut ovat toipuneet hyvin leikkauksista ja ensimmäisissä on jo nuput.

Ruusuja

Koko perhe oli lounaalla, myös isä ja äitini. Sain äidiltäni aika kivan ruusun, saa nähdä, saanko sen selviämään hengissä kevääseen. Se saa nyt odotella kevättä keittiön pöydällä soilikkien kanssa.