Tänään aamulla kun pysähdyttiin parkkipaikalle, mä jo muistin missä mennään. Kun näin ryhmän ihmisiä seisoskelemassa metsässä, kävin samantien tarkistamassa namitarjonnan.
Sitten mä katselin, kun maalimies mennä ryskäsi metsään. Mä vähän keräsin höyryä siinä samalla ja mamma piteli mua kiinni kaksin käsin pannasta. Sitten vihdoin se antoi käskyn ja mähän menin kuin hirvi. Mutta juuri ennen maalimiestä (vähän noloa), mun rohkeus petti. Ei hitto, onko tämä sittenkään turvallista? Mä otin asian huumorin kannalta ja tein pari näyttävää leikkiinkutsu hyppyä. Maalimies vain oli hiljaa ja just kun mun rohkeus meinasi lopua, niin mamma ehti hätiin. Me mentiin sitten yhdessä ja voi jessus, mitkä namit siellä huovan alla odotti. Ja kyllähän mä tajusin, että se oli se tuttu maalimies.
Sitten me toistettiin se kaksi kertaa ja mamma roikkui mun pannassa kiinni, kunnes käskystä mä lähdin kuin hirvi ja menin epäröimättä maalimiesten luokse. Kouluttaja kehui mua ja mamma oli tyytyväinen.
