Tultiin ajoissa mamman kanssa paikalle ja mä vähän spurttailin pellolla. Sitten piti palailla ruotuun, mutta mulle tuli pakottava tarve ottaa kunnon lumikylvyt. Niinpä mamma sitten odotteli jalka naputtaen, kunnes mä olin valmis illan juttuihin.
Sää oli kaunis ja lämmin, kunnes aurinko laski. Parkkipaikka oli myös puoliksi sulanut, kunnes aurinko laski ja vesi jäätyi siihen peilikirkkaaksi jääksi mamman kauhuksi.
Mutta mä olin ihan pro tänään. Ei leikitä muiden kanssa, vaikka ne leikkii patukoilla ja palloilla. Ei hypitä paikallaolossa, vaikka mamma hyppii. Ei vedetä, kun mamma ei pysy pystyssä. Kun ohjaaja katsoo, seurataan mammaa silmiin tapittaen. Ohjaajan taskuista ei saa syödä nameja, vaikka se seisoo ja puhuu mammalle lähikontaktissa. Ja niin paljon muita juttuja...
Vähän herpaannuin, mutta ensi kerralla muistan, saksalaisessa käännöksessä ei voi juosta hakemaan keppiä, joka lojuu kentällä, kun mamma kääntää selkänsä.
Mä osaan jo ihan itse hypätä autoon :) uusi taito, mutta jostain syystä mamma on siitä ihan innoissaan.
