Juttu on niin, vaikka ei tätä kannata maailman turuilla ja toreilla huudella, että epäilen vahvasti mamman kyvykyyttä välillä. Olen alkanut epäillä sen kuulo- ja hajuaistia...
Aamupäivällä olin perusnokosillani kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä huomasin jotain todella hälyttävää. Pongahdin ylös ja päästin muille lauman jäsenille varoituksena vaarasta sellaisen miesmäisen vahtihaukun, johon lisäsin vähän tehosteena murinaa. Syöksyin ovelle mamma perässäni, mutta sen sijaan, että mamma olisi hoitanut homman, se vain sanoi:"Eihän täällä ole mitään, lopeta ja mene takaisin nukkumaan!" Murisin ovelle vielä hetken, mutta mamma ei kuullut eikä haistanut mitään. Ei mitään. Voitteko kuvitella?
Pyöritin kuvaannollisesti silmiäni päässäni, mutta vajaa mikä vajaa, eikä tajua ei sitten millään. Hetken epäröityäni painuin sitten takaisin nukkumaan.
Pari tuntia kului ja mamma havahtui :"Miksi täällä ei ole yhtään virpojia?". Minä :"Mitä ihmeen virpojia?".
Ei hitto, olisivatko ne oven takana seisseet olleet virpojia? Hups...
Ei hitto, olisivatko ne oven takana seisseet olleet virpojia? Hups...
No en viitsinyt mammaa enää valistaa (mitä sitä menneistä), mutta minulla on sellainen pikku tunne, että ne epämääräiset oven takana seisseet noitujat, jotka onnistuneesti ajoin tiehensä, voisivat olla noita mamman kaipaamia "virpojia". No virpojia tai varpojia, niin sana ilmeisesti levisi sen verran, että ei ollut enää loppupäivän aikana pelkoa virpojista.
Mutta mitä sitä menneitä muistelemaan, nyt mammalla on suklaamunia riittävästi, vaikka epäilen, että kiitosta on turha odottaa...
